Terapeutti lainasi jälleen kaksi viikkoa sitten samaisen kirjan, jota olen hiljalleen lueskellut. Oiva kirja kelle tahansa asioiden kanssa painivalle ihmiselle. Tässä vielä muistukukseksi linkki, ja vaikka kirjan nimi viittaa masennukseen (jota mielestäni itsellänikään ei enää ole), niin opus toimii hyvin myös arkisen minän tuntemiseen.
Kolmannessa kappaleessa käsitellään ajassa olemista, siinä elämistä, niin ettei mieli pyörittele automaattiohjauksella samaan aikaan asioita, jotka eivät ole välttämättä millään tavalla olennaisia nykyhetkessä. Tulevaisuuteen haikailua ja menneeseen palailua. Josta tulikin mieleen, että näin jälleen unta lapsuuden kodistani. Olen päässyt sen traagisesta kuolemasta jo aika hyvin ylitse. Unessa liikuskelin kotitaloni pihalla jonkun toisen ihmisen kanssa ja ohi mennen kysyin näkikö hän talon vai rauniot. "Talon", hän vastasi ja hymyilin haikeasti. "Hyvä, näen siis unta." ja jatkoimme haahuilua.
