Morkkis ja ahdistus viime ajoista. Tuntuu kuin olisi kulunut ikuisuus kun olen viimeksi ollut töissä. Huomenna sitten. Olen ollut hermorauniona. Ajatus ei kulje. Ei ainakaan muualle kuin perjantaihin. Onneksi ystävä kallis auttaa meitä. Emme olisi ehkä yksin pärjänneetkään.
Ajatus ei kulje. Ei kulje. En muuten olisi kirjoittanut blogiinkaan, ellen kokisi tarvetta todistella itselleni, että kaikki kääntyy jälleen kerran taas parhain päin. Olen sentään vielä hengissä ja rakastunut. Mitään muuta en nyt osaa kaivatakaan.
Kädessäni on tuoreita haavoja. Olkoot se symboli kaikelle sekoilulle ja piste iin päälle.
Muista. Sinä hengität. Se on tärkeintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti