"En taida enää jaksaa silmiäni ummistaa
Mä sydämeni avaan ja jään sun aamua odottamaan
Kun taas nähdä saan sinitaivaan
Se mua muistuttaa kuinka suurta kaikki pieni onkaan"
Mä sydämeni avaan ja jään sun aamua odottamaan
Kun taas nähdä saan sinitaivaan
Se mua muistuttaa kuinka suurta kaikki pieni onkaan"
Vuoden ensimmäinen päivä, jolloin heitin takin olalle kaduilla kävellessäni. Aurinko. Se tervehti niin iloisesti ja toivotti tervetulleeksi jälleen elontielle. Miten olenkaan sitä kaivannut...
Hain töistä päästyäni koulun päättötokarin, jonka huomasin eilen kadottaneeni taivaan tuuliin (vastahan mie sen näin...) ja sain haettua kouluun. Valokuvauslinja. Päätin ottaa myös muista pienistä iloista irti ja vein mieheni pienelle belgialaiselle suklaakojulle kauppakeskukseseen. Yllätyksenä toki, olen toivoton romantikko kun huolet eivät varjosta mieltäni. Treffasimme kaupungin aukiolla ja nautimme keväästä, kävimme syömässä raakaruokaa ja pelasimme pikaisen biliksen. Kotona vielä vuoden paras avokadopasta (nam!) ja illan viimeiset auringonsäteet.
En tohdi edes muuta miettiä tai ainakaan muodostaa sanoiksi, antaa niiden tulla vaikkapa huomenna.
Hain töistä päästyäni koulun päättötokarin, jonka huomasin eilen kadottaneeni taivaan tuuliin (vastahan mie sen näin...) ja sain haettua kouluun. Valokuvauslinja. Päätin ottaa myös muista pienistä iloista irti ja vein mieheni pienelle belgialaiselle suklaakojulle kauppakeskukseseen. Yllätyksenä toki, olen toivoton romantikko kun huolet eivät varjosta mieltäni. Treffasimme kaupungin aukiolla ja nautimme keväästä, kävimme syömässä raakaruokaa ja pelasimme pikaisen biliksen. Kotona vielä vuoden paras avokadopasta (nam!) ja illan viimeiset auringonsäteet.
En tohdi edes muuta miettiä tai ainakaan muodostaa sanoiksi, antaa niiden tulla vaikkapa huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti