Tänään alkoi viikon mittainen loma. Oletin, että hyppisin tasajalkaa ja ottaisin parit tanssiaskeleet mutta kotiin tullessani huomasin vain lyyhistyväni tunnottomana telkkarin ääreen. Ehkä takatalvi tekee minut taas voimattomaksi. Aurinkoisina kevätäpäivinä puhkuin nimetöntä energiaa ja mieleni oli seesteinen ja hyvä. Nyt taas tuntuu kuin millään ei olisi merkitystä. Totta kai on, tokihan minä sen tiedän mutta ilo on päässyt karkaamaan harmaisiin pilviin.
Huomenna olisi lähtö Helsinkiin kaverin nelikymppisille. Taidan lähteä vain sen takia kun minut on kutsuttu. Ei minulla ole lainkaan ollut sellainen olo, että odottaisin istuvani yksin tuntemattomassa kuppilassa kaukana kotoa, ilman minkäänlaista mahdollisuutta paeta turvallisesti kotiin - tai oikeastaan mihinkään. En minä Helsinkiä niin hyvin tunne, Kalliota nyt varsinkaan. Toisaalta olen aina halullut siellä käydä. Ja ainakin uskottelen, että paikka jonne menemme ei ole samanlainen kurja fiineyden tyyssija, missä olen aiemmin Hesan yöelämää viettänyt. Ehkä kokemus on jopa hyvä.
Tulkoot vain kurjuus mutta tänään ainoa velvollisuuteni on nauttia saunasta ja pakastepizzasta.
Ainiin! Pitääkin soittaa kissanhoitaja viikonlopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti