Järjen ja tunteen välissä

Tunti ja kahdeksan minuuttia myöhässä töihin tukka likaisena. Ahdistus oli aikalailla sanoin kuvaamaton. Mieleni huusi ja itki mutta pidin väkisin yllä tekohymyä ja kuuntelin muka kiinnostuneena sopisivatko hämärää kestävät köynnöskukat vai harvaa kastelua tarvitsevat ruukkukasvit paremmiin kirkon tiloihin. Jossain vaiheessa huomasin avanneeni suuni ja avautuneeni pomolle huonosti nukutuista öistä ja hormoonien epätasapainosta ja kuinka viime aikoina henkinen olotila on laskenut laskemistaan. En edes tajunnut tilannetta, olin niin uupunut ja omissa maailmoissani. Hän oli kuitenkin myötätuntoinen ja kehotti olemaan töiden puolesta stressaamatta.

Yö oli tosiaan taas hankala ja tavan mukaan heräsin omia aikojani, enkä saanut nukuttua edes sohvalla, jonne joskus kömmin vilttien suojaan. Mutta näen terapeuttia vasta torstaina, eli reseptin uusimisesta ei tarvitse vielä uneksiakaan.

Makuuhuoneen valo on palanut, ihan kuin ei olisi tarpeeksi pimeää näin mustana talvena muutenkin.

Kissa kusi pahvinkeräyslaatikkoon, vaikka kaksi minuuttia sitä ennen tyhjensin laatikot, joita se kävi vielä nuuskimassa.

Poikaystävällä ei ole enää muuta elämää kuin tietokonepelit ja vielä ihmettelee, miksi viihdyn paremmin baarissa kuin kotona.

Niin, kaupassakin olisi pitänyt käydä. Heiteäänpä hyvästit päivän bataattikeitolle. Tilalle mies teki kuitenkin nuudeleita ja paistettuja kasviksia, joten päivällinen nyt on ainakin syöty.

Väsynyt ja ärsyyntynyt olo. Ei minunn tosin siitä pitänyt tänään kirjoittaa, vaan ihan jostain muusta. Terapeuttini lainasi minulle viime viikolla kirjan (Mielekkäästi irti masennuksesta) luettavaksi, tai tarkemmin sen ensimmäisen kappaleen, mieli, keho ja tunne. Loistavaa luettavaa! Kirjoituskieli on selkeä ja asiallinen, kuitenkin helposti lähestyttävä ja mieltä avartava. Huomasin, ettei kyse olekaan siitä miksi ja miten olen masentunut, (oikeastaan diagnoosini on määrittämätön persoonallisuushäiriö, jonka yksi oireista on masennus) vaan enemminkin siitä mitä masennus oikeastaan on. Tuntui jotenkin hyvältä lukea fiktiivisistä hahmoista, jotka elävät erilaisia elämäntilanteita omien syiden ja seurausten vuoksi, mutta että tarinoilla oli selkeä yhtäläisyys; tapa ajatella. huomaamatta tsetuhoisasti jos vähän kärjistetään ja selkeytetään pointtia. Kappaleessa myös puhuttiin itsetietoisuudesta ja sen sietämättömyydestä - ei olekaan paras mahdollinen tapa yrittää käsitellä omia ongelmiaan pyörittelemällä niitä kaikkein 'järkevimpiä' ajatuksia mielessään ja pakottamalla mieltä toimimaan tunteita vastaan. Kuten on todettava, yksipuolinen keskustelu ei johda uusille poluille, vaan sitä vastoin se vahvistaa pysymään vanhoissa kaavoissa, vaikka tiedostaisi niiden haitallisuuden.

Yritän tälläkin hetkellä pitää kirjan seuraavat luvut lukematta, ellen saa niitä taas kotitehtäviksi, sillä olen huomannut
myös sen, että mieleni janoaa jatkuvasti uutta tietoa ja ajatusmalleja, mutta ne kuormittavat niin fyysistä kuin henkistäkin oloani. Minun on pakko myöntää itselleni, että voimavarani ovat rajalliset, hyvin vähissä, enkä saa laiminlyödä itseäni sivuuttamalla tuntojani.