Ja niin alkoi maanantai, masentava harmaa maanantai.
Eilisen hoin pääni sisällä "ei huolta, kaikki kääntyy vielä parhain päin" ja "ihan turhaan ahdistaa, ei elämää saa ottaa liian vakavasti". Meni ehkä vielä eilen läpi mutta usko alkoi taas olla koetuksella kun jälleen heräsin aamulla paljon ennen kellon soittoa. Jos olisin ajatellut loppuun asti, niin olisin noussut ylös ja keittänyt kahvia, mutta jokin takaraivossani käski laittaa korvatulpat korviin ja odottaa puoli tuntia ennen kuin uni saapuisi. Ja kun uni vihdoin tuli, minulla ei enää ollut aikomustakaan nousta ylös. Laitoin töihin viestiä, että tulisin myöhempään vuoroon. Tosi vastuullista.
Työpäivä meni kuitenkin yllättävän kivuttomasti lukuun ottamatta erästä saarnamiestä, joka otti asiakseen yrittää käännyttää minut uskoon. Parinkymmenen minuutin jälkeen ystävällisen hymyn ylläpitäminen alkoi olla jo hankalaa ja seuraavat kymmenen minuuttia haukoin jo henkeä. Oli vain heitettävä kapuloita rattaisiin ja sanottava, että hommat on kesken.
Hassua miten joillain uskovilla tuntuu olevan sisäänrakennettu etuoikeus tulla puolen metrin päähän kertomaan kuinka joutuu helvettiin. Varsinkin jos sattuu vahingossa olemaan liian ystävällinen ja mukailevan kiltti ihminen, niin kuin minä. (ei minulla ole mitään uskontoja tai uskonnonharjoittajia vastaan niin kauan kuin vastapuolet pysyvät kunnioittavan objektiivisina toisiaan kohtaan) Kun olisikin sellainen itseluottamus, että uskaltaisi avata suunsa noinkin henkilökohtaista ahdistelua vastaan.
Mutta se siitä. Avokadopasta oli kuin olikin hirmu herkullinen alkuviikon piristys, vaikka muut ruuat ja aikataulut heittivätkin kuperkeikkaa. Sainpahan käytyä kaupastakin edes tämän päivän ostokset. Ja mikä ihaninta, tänään huomasin, etten sittenkään kirjoittele täällä seinille vaan joku ihan oikeasti saattaa eksyä sivulle! ^_^
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti