Jotta kirjoittamisen alun hankaluus saataisiin voitettua niin voisin aloittaa alusta. Miten päiväni lähtee käyntiin?
Vihaan aamurutiinejani, joita ilman en kuitenkaan voi kuvitella nousevani sängystä, saati lähteä ihmisten ilmoille. Normaalisti ihminen, tässä tapauksessa nainen herättyyän vetäisi ehkä verhot auki ja saisi aamuauringosta sysäyksen päivään. Kenties hän kipittäisi yöasussaan keittämään kahvit ja hetken antaisi itselleen aikaa heräillä. Kävisi suihkussa, pukisi päälleen ja pikaisesti sipaisisi ripsaria. Föönaisi ja harjaisi hiuksensa kunnes olisi hampaiden pesun jälkeen valmis lähtemään kouluun, töihin tai mihin nyt jalat veisivätkään.
Minulla kaikki menee toisin. Herättyäni herätyskelloon poikaystäväni usein varovaisesti raottaa verhoja ja nousee kahvinkeittoon. Muistelen mihin jätin illalla laukkuni, jossa meikkivoide ja puuteri aina matkaavat. Hyvällä lykyllä tarvitsee vain kurottaa kättään peiton alta. Varmistuessani, ettei huoneeseen tule ketään, kiskaisen verhot auki ja haukottelen. Riippuen aamusta, saatan laittaa kosteusvoiteen kasvoilleni ja pukea päälleni. Usein kuitenkin paniikissa ja kiireessäni otan vain meikit esille ja aloitan puolituntiseni meikkivoiteen ja puuterin parissa. Ensin yksi kerros, sitten toinen ja lopulta pahimmat kohdat piiloon. Pidän aina hetken taukoa, etteivät silmäni sokaistuisi luomukselleni liikaa. Toisinaan olen kuullut etteivät ihmiset usko minulla olevan meikkiä tai sitten olen todella taitava maskeeraja. Höpö höpö.
Kun olen mielestäni riittävän inhimillisen näköinen, juon kahvin ja sillä aikaa vain annan ajan kulua. Tarvitsen aikaa toipua ja valmistua henkisesti päivään. Öisin heräilen ja olen todella väsynyt ja uupunut aamulla muutenkin mutta paha oloni johtuu lähinnä siitä, että meikkaaminen vie minulta hurjan paljon aikaa ja henkisiä voimavaroja.
Kammoan suihkussakäyntiä, joten jos tarve vaatii niin jätän moisen päivälle/illalle. Likaiset hiukset kuitenkin saavat minut pakokauhun valtaan, joten pesen otsatukkani joka aamu ja laitan takkutukkani pompulalle. Pesen hampaat ja kiskaisen sohvalta eiliset vaatteet ylleni. Olen inhottavan laiska ja välinpitämätön huolehtimaan tunnollisesti itsestäni. Silti tähän asti olen ainakin kolmeen kertaan tarkistanut kaipaako meikkikerrokseni vielä korjaamista. Toisinaan yritän heittää peiliin tekopirteän hymyn mutta päätän, että hymyni vain rumentaa näkymää entisestään, joten kulmat salaa kurtussa toivotan poikaystävälleni hyvät päivät ja lähden 10 minuuttia myöhässä töihin.
Jos hyvin käy, selviän neljästä tunnista ja kaupungilla olemisesta ilman suurempaa ahdistusta mutta on myös päiviä, joilloin yksi pieni kauneusvirhe koituu kohtaloksi seuraavaan aamun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti